Viimeisimpien tilastojen mukaan kirkkoon kuuluu 67 % väestöstä. Vielä 20 vuotta sitten luku oli 85. Jumalanpalveluksissa käy harva kirkkoon kuuluvista, vain noin 2-3 % . 

Kun ihmisiltä kysyy, uskovatko he jumalaan, hyvin yleinen vastaus on, että uskotaan johonkin ihmistä suurempaan, mutta sellaiseen vanhaan, parrakkaaseen kristinuskon jumalaan, joka istuu pilven reunalla ei kuitenkaan uskota. Hieman edistyneempi versio tästä samasta asiasta on sanoa, ettei uskota persoonalliseen jumalaan. Itseäni nämä vastaukset nykyään hieman huvittavat, sillä ei kai kukaan tosissaan voisikaan uskoa, että jumala on persoona, kuten ihminen tai muistuttaa hieman pilven reunalla istuvaa joulupukkia. Mutta jostain nämä hyvinkin yleiset mielikuvat ovat lähteneet leviämään ja edustavat edelleen monille ihmisille ainakin symbolisesti ja alitajuisesti kuvaa kristinuskon jumalasta. Vaan mistä tällainen kuva ”persoonallisesta”, ihmistä muistuttavasta jumalasta on saanut alkunsa? Tuskin ainakaan raamatusta, sillä siellä ei oikeastaan kuvata jumalan olemusta millään tavoin ja ne harvat maininnat, joita sieltä löytää ovat jotain aivan muuta kuin se parrakas ukko; ”Minä olen se, joka olen” ” Alfa ja omega, alku ja loppu” ” Minä olen”, ”ykseys” ja ”sana, joka oli alussa”.

Mistä siis on peräisin tuo ihmistä muistuttava kuva jumalasta?

Yhdet jäljet johtavat Roomaan ja Vatikaaniin ja siellä Sixtuksen kappelin kattoon. Sieltä löytyy Michelangelon 1500-luvulla maalaama upea fresko, jossa vanha, parrakas mieshenkilö, jumala, ojentelee lihaksikasta käsivarttaan yhtä lihaksikkaalle Aatamille. 

Toki Michelangelo ei ole ainoa syypää lapsellisiin mielikuviin vaan kyllä niiden levittämiseen ovat osallistuneet vuosisatojen varrella monet muutkin, niin taiteilijat kuin kirkon väki. Sekä vaikkapa ne  kaikki hyvää tarkoittavat alakoulujen ja pyhäkoulujen uskonnon opettajat, jotka ovat yrittäneet kertoa jumalasta lapsille sanoen tämän olevan taivaassa asuva isä, joka pitää lapsista huolta ja kantaa näitä kämmenellään.

Rehellisyyden nimissä on myös mainittava, että myös itse Jeesus puhui jumalasta isänään ja opetti meille Isä meidän-rukouksen. Jeesus ei kuitenkaan Uuden testamentin kirjoituksissa kuvaa jumalaa oikeastaan millään tavalla muuten kuin viittaamalla tämän ominaisuuksiin, joista päällimmäisinä nousevat esiin rakkaus ja armo kaikkea luotua kohtaan. 

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että muslimit ovat oikeassa yhdessä asiassa ja se on jumalaa esittävien kuvien kieltäminen. Jumalaa kun on mahdotonta kuvata mitenkään totuudenmukaisesti inhimillisin keinoin, sillä emmehän me todellisuudessa tiedä jumalan oikeasta olomuodosta mitään. Ja jos jotain tiedämme, emme pysty sitä kuvaamaan ilman, että samalla antaisimme tälle inhimillisiä piirteitä.

Mitä voimme siis jumalasta sanoa tai kertoa? Lähimmäs totuutta pääsevät nuo edellä mainitut raamatun lauseet tai vanhoista hindulaisista kirjoituksista löytyvät kuvaukset kaiken takana olevasta jumalasta, Brahmanista, joka edustaa absoluuttista, kaiken läpäisevää todellisuutta, joka ylittää kaiken tiedon ja ymmärryksen. Tämä jumala on persoonaton ja kaikkivaltias olento, ääretön maailmansielu, kaiken koskaan olleen ja kaiken tulevan summa ja kaikkien määritelmien saavuttamattomissa.

Lähelle totuutta jumalan todellisesta olemuksesta pääsevät myös kuvaukset, joita ovat antaneet kuolemanrajakokemuksen saaneet ihmiset. Niissä jumalaa kuvataan sanoilla valo, kirkkaus, rauha ja rakkaus. Missään niistä ei kuvata jumalan fyysistä olomuotoa eikä kukaan kuolemanrajakokemuksen omaava ole tavannut parrakkaita miehiä, paitsi ehkä omia kuolleita läheisiään, tai istunut jumalan kämmenellä.

Itselläni ei ole kuolemanrajakokemusta, koska en ole käynyt lähellä kuolemaa. Olen kuitenkin kokenut jotain, jota kristinuskossa kutsuttaisiin mystiseksi näyksi, ilmestykseksi tai ihmeeksi ja hindulaisuudessa se olisi valaistuminen tai moksha eli jumalaoivallus. Pidän tuosta sanasta jumalaoivallus kaikkien eniten, sillä se kuvaa parhaiten juuri sitä, mitä sain kokea. Pääsin ”näkemään” jumalan lähietäisyydeltä ja sain syvän ymmärryksen ja kokemuksen siitä, millainen jumala oikeasti on. Jumala ei todellakaan ole mitään ihmisen kaltaista eikö mitään sellaista, minkä voisimme oikeasti nähdä tai edes kuvitella. Jumala on jotain paljon, paljon suurempaa ja ihanampaa ja jumalaa ei voi koskaan totuudenmukaisesti kuvata vaan jumala täytyy kokea. Niin, ja jumala todellakin on valo, rauha ja kirkkaus ja ennen kaikkea suunnaton rakkaus ja kaikkea tätä sellaisella voimakkuudella, johon ei matematiikan potenssitaulukko riitä ja jota inhimillinen mielikuvitus tai tunneskaala eivät pysty edes kuvittelemaan.

Hannah. H. Pottier

2024