Frans Anton Mesmer oli 1700-luvun puolivälissä laajasti huomiota herättänyt Wieniläinen lääkäri, jonka tohtorin väitöskirja oli käsitellyt planeettojen vaikutuksia. Mesmer esitti väitöskirjassaan teoriansa, jonka mukaan kaikkien taivaankappaleiden ja kaiken elävän organismin välillä on vuorovaikutusta, joka välittyy jonkinlaisen hyvin hienojakoisen ja harvan aineen avulla. Mesmerin esittämä teoria herätti sekä mielenkiintoa että epäilyjä ja todistaakseen väitteensä, Mesmer alkoi tutkimaan kyseistä ilmiötä ihmisten kohdalla ja väitti, että kaikkien sairauksien taustalla piilevät tukkeutuneet energiavirrat. Mesmer uskoi pystyvänsä vapauttamaan nämä virrat magneettien avulla ja antoi ilmiölle nimen animaalinen magnetismi. Alussa hän asetteli ihmisten päälle magneetteja, mutta huomasi pian, että pystyi vapauttamaan energiavirrat myös liikuttelemalla käsiään kehon eri osien päällä tai tuijottamalla tiiviisti potilaan silmiin. Potilaat näyttivät menevän jonkinlaiseen transsiin ja alkoivat tuntea outoja tuntemuksia tai jähmettyivät liikkumattomiksi.

Mesmer siirtyi Pariisiin vuonna 1778 ja rakennutti lukuisille potilailleen valtavan parantolan, jonka päänäyttämönä oli vesiallas, jota kutsuttiin magneettiseksi ammeeksi. Tässä suuressa vesialtaassa oli parantavia, magneettisia energioita tuottavia esineitä kuten hiekkaa, kiviä ja pieniä lasipulloja ja altaasta nousi ylös niin sanottuja johtimia, joiden kautta parantava energia voisi virrata potilaisiin. Nämä johtimet olivat käyriä metallisauvoja, joiden pää kytkettiin potilaan sairaaseen kehon osaan kiinni. Potilaat istuivat altaan reunoilla rivissä ja olivat tällä tavoin kytkettynä altaasta virtaavaan animaaliseen magnetismiin, jota vahvistettiin pitämällä vierustovereita käsistä kiinni hoidon aikana. Ylös nousevaa magnetismia vahvistettiin vielä pianon soitolla ja Mesmerin kiinteällä katseella ja satunnaisella kosketuksella tämän kulkiessa apulaistensa kanssa ympäri salia. Monet potilaista saivat kouristuksia ja kirkaisut ja huudot täyttivät aika ajoin salin, mikä oli todistuksena hoidon toimivuudesta. 

Suosiota kesti pitkään, kunnes alkoi levitä tietoa ja huhuja siitä, että useat Mesmerin kylvyissä käyneet potilaat olivat kuolleet yllättäen ja Ranskan hallitus asetti komitean tutkimaan kyseisen hoitomuodon vaikutuksia ja sen turvallisuutta ja antoi lopulta lausunnon, jossa eläimellisen magnetismin olemassaolo kiistettiin. Mesmer sulki parantolansa ja muutti pois Pariisista, mutta kiinnostus hänen ajatuksiaan kohtaan ei kuitenkaan kuollut vaan monet hänen oppilaistaan jatkoivat tutkimustyötään eläimellisen magnetismin parissa. Näiden tutkimusten tuloksena syntyi lukuisia eri teorioita, joista yksi keskeinen väitti, että magnetisoijan sormista, silmistä ja hengityksestä virtasi jotain erikoista, hienosyistä nestettä, joka voi magnetisoijan tahdon voimalla virrata hyvinkin kauas. Tätä hienojakoista ainetta alettiin kutsua hermoeetteriksi ja magnetisoijan lähettämälle voimalle annettiin nimi tellurismi ja siderismi. 

Mesmerin teoria kehon energiavirroista ja niiden tukkeutumisesta muistuttaa kaukaisesti sekä intialaisen joogafilosofian käsitystä pranasta että kiinalaista akupunktioon perustuvaa lääketiedettä. Oliko Mesmer näistä tietoinen kehittäessään omaa teoriaansa, sitä ei tarina kerro, mutta mahdollista se kuitenkin on. Laajempaan tietoisuuteen Länsimaissa nämä ajatukset levisivät kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla teosofien ja antroposofien toimesta. Mesmer itse vetäytyi lopulta Boden-järven rannalle viettämään hiljaiseloa ja kiinnostus eläimelliseen magnetismiin laski myös ehkä siitä syystä, että suuri yleisö oli alkanut löytää uusia, vielä ihmeellisempiä kiinnostuksen kohteita ja erilaiset meediot valtasivat alaa ja spiritismiin erikoistuneita seuroja perustettiin ympäri Eurooppaa. Spiritististen istuntojen pitäminen, pöytien liikuttelu ja henkien kanssa seurustelu levisi kulovalkean tavoin ja koko 1800-luku oli mitä ihmeellisimpien ilmiöiden kulta-aikaa.

Hannah. H. Pottier

2025