Yksi aivotutkimuksen perusväittämistä on, että ihminen ei voi kokea mitään, mikä ei olisi aivojen kemiallisen ja sähköisen toiminnan tuottamaa. Jopa niin abstrakti ja vaikeasti määriteltävä asia kuin tietoisuus on tämän logiikan mukaan vain suoraa seurausta siitä, että ihmisen aivot ovat riittävän pitkälle kehittyneet. Perusoletuksena taustalla on ajatus, että kun aivojen kapasiteetti ja niiden sisältämä tietomäärä ovat sekä laji- että yksilötasolla riittävän suuret, on tämän kehityksen automaattisena seurauksena tietoisuuden synty.

Ilmiö nimeltä tietoisuus on kuitenkin yksi vaikeimmista ihmisen psykologiaan ja minuuden olemukseen liittyvistä käsiteistä eikä yksimielistä ymmärrystä siitä, mikä tietoisuus oikein on ole olemassa ja tieteellinen keskustelu aiheen ympärillä on jatkunut pitkään ja tulee jatkumaan edelleen, sillä ihmiskunnan uudet keksinnöt haastavat ottamaan aiheeseen kantaa aina vain uudelleen. Uusin tietoisuuden haasteeseen liittyvä kysymys koskee tekoälyä ja sitä, voiko tekoäly jossain vaiheessa kehittää itselleen tietoisuuden ja mitä se tarkoittaisi ihmiskunnan kannalta. Olisiko tekoälyn tietoisuudesta enemmän haittaa kuin hyötyä ja voisiko tällaisen tekotietoisuuden kehittyminen johtaa jopa siihen, että tekoäly päättäisi tuhota koko ihmiskunnan vaikkapa suojellakseen maapallon muita olioita, synnyttääkseen itse uusia tekoälyjä tai ihan vaan huvikseen.

Nykytieteen ymmärryksen mukaan täyteen potentiaaliinsa kehittynyttä tietoisuutta löytyy ainakin vielä vain ihmisillä. Tietoisuus ei kuitenkaan synny valmiina tai kehity hetkessä ja ensimmäiset ilmentymät sen olemassaolosta alkavat näkyä noin kaksivuotiaana. Tällä alimmalla, yksinkertaisimmalla tasollaan tietoisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ymmärtää olevansa muista erillinen olemus ja hänelle alkaa kehittymään käsitys omasta minuudesta. Minuuden kokemus ja ymmärrys omasta erillisyydestä luo otollisen maaperän myös oman tahdon kehittymiselle, joka terveellä lapsella näkyy usein niin kutsuttuna uhmaikänä. Pieni lapsi ottaa ensi askeliaan itsenäisen päätöksenteon parissa, mutta ei vielä ymmärrä omien tekojensa seurauksia tai pysty tarkkailemaan itseään. Tästä johtuen häneltä puuttuu myös kyky empatiaan eli toisen ihmisen asemaan asettumiseen, mikä kehittyy myöhemmin sekä yleisen ymmärryksen lisääntyessä että kasvatuksen ja sosialisaation tuloksena. 

Alemmalle tietoisuuden tasolle pääsevät myös monet muut nisäkkäät ja ehkä muutkin eläimet, mutta tästä edemmäksi kehittyy vain ihminen. Kehittyneemmällä tietoisuuden tasolla aikuinen ihminen pystyy tarkkailemaan itseään ja havainnoimaan omaa käytöstään, omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Kyky itsensä tietoiseen arviointiin ja kriittiseen tarkkailuun on edellytys empatiakyvyn ja moraalitajun syntymiselle. Ihminen kykenee tällä tietoisuuden tasolla erottamaan sen, mikä on oikein ja väärin ja mikä on sosiaalisesti sallittua tai yleisesti hyväksyttyä. Ihminen kykenee tekemään tietoisesti myös täysin vääriä päätöksiä ja toimimaan yleisesti hyväksyttyä vastaan. Tällä tietoisuuden tasolla ihmisellä on ainakin periaatteessa mahdollisuus vapaaseen tahtoon.

Aivotieteiden mukaan myös korkeamman tason tietoisuus syntyy automaattisesti, kun aivot ovat riittävän pitkälle kehittyneet ja pystyvät käsittelemään suurta määrää tietoa ja monimutkaisia, abstrakteja ongelmia ja käsitteitä. Jos tämä pitää paikkansa, on täysin mahdollista kuvitella tekoälyn jossain vaiheessa tulevaisuudessa kehittävän itselleen tietoisuuden, mutta minkälainen tämä olisi? Tietoisuus on edellytys kyvylle empatiaan ja henkilökohtaisen moraalin syntymiselle, mutta se ei kuitenkaan takaa niitä. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat niin sanotut psykopaatit tai sosiopaatit, joiksi tätä ihmisryhmää myös kutsutaan. Molemmat nimitykset ovat hyviä ja kuvaavat hieman eri näkökulmasta samaa ilmiötä eli totaalista moraalin ja empatiakyvyn puutetta, mikä usein johtaa julmaan käytökseen muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Mielenkiintoista tietoisuuden mysteerin kannalta on, että psykopaatit ovat kuitenkin hyvin tietoisia sekä itsestään että ympäröivän yhteisön pelisäännöistä ja ovat tutkitusti usein myös poikkeuksellisen älykkäitä, mikä tekee heistä oikeastaan vain vielä vaarallisempia. Tällaisen tietoisuuden voin itse kuvitella tekoälyn joskus kehittävän eikä se kuva ole meidän ihmisten kannalta kovin ruusuinen. 

Tekotietoisuutta ei onneksi vielä ole ja psykopaatit ovat harvalukuisia, mutta heidän olemassaolonsa nostaa väistämättä esille sen tosiasian, että emme tiedä tietoisuudesta läheskään kaikkea. Sen kuitenkin tiedämme mittavien aivotutkimusten kautta, että kaikki ihmisen ylemmät ajatustoiminnot, kuten abstrakti ajattelu ylipäätään tapahtuu aivojen kuorikerroksessa, jota ilman ei siis nykytieteen käsityksen mukaan minkäänlaista tietoisuutta voi olla olemassa. Todellisuudessa tietoisuus näyttää kuitenkin olevan tätäkin paljon arvoituksellisempaa, kuten alla oleva tapauskertomus osoittaa.

Eben Alexander oli maineikas neurokirurgi, joka sairastui uransa huipulla hyvin harvinaiseen bakteeriperäiseen aivotulehdukseen, joka poikkeaa muista aivotulehduksista siinä, että kyseinen bakteeri hyökkää nimenomaan aivojen kuorikerrokseen ja tuhoaa sen. Alexander päätyi potilaaksi omaan sairaalaansa kollegojensa hoidettavaksi. Mitään tietoa siitä, miten bakteeri oli Alexanderin aivoihin päätynyt ei ollut eikä kyseiseen tautiin ollut luotettavaa parannuskeinoa ja Alexander vaipui koomaan. Kooman alkaessa hänen mahdollisuutensa selviytyä hengissä olivat pienet ja kooman pitkittyessä viikkoon todennäköisyys palata elävien joukkoon laski lähes olemattomiin. Monet läheiset valvoivat hänen sairaalavuoteensa äärellä, rukoilivat hänen puolestaan ja ehtivät jo jättää hyvästit, kun lähes mahdottomasta tuli kuitenkin totta ja Alexander heräsi koomastaan. Mies oli kuitenkin muuttunut ytimiään myöten ja ateismiin taipuvaisesta materialistista ja vain tutkittuun tietoon uskovasta tiedemiehestä kuoriutui nyt jumalaan, taivaaseen ja tuonpuoleiseen uskova ihminen, joka koki tärkeimmäksi tehtäväkseen kertoa kaikille kokemastaan ja näin syntyi kirja, josta tuli myyntimenestys.

Alexanderin kooman aikaiset kokemukset ja näyt muistuttavat joiltain osin kuolemanrajakokemuksia, mutta ovat niihin verrattuina paljon yksityiskohtaisempia, toistuvia ja pitkäkestoisempia. Poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi Alexanderin tapauksen tekee kuitenkin se, että, että bakteeri-infektioista johtuen hänen aivokuorensa oli tutkitusti täysin toimimaton ja juuri aivokuori on se osa aivoista, joka vastaa kaikista automaattisia refleksejä ja kehontoimintoja korkeammista prosesseista. Aivokuori on se osa, joka tekee ihmisestä ihmisen eikä minkäänlaista alkeellistakaan ajattelua muistuttavaa tai tietoisuutta voi olla ilman aivokuorta. Oman kokemuksensa perusteella Alexander tulikin siihen johtopäätökseen, että on olemassa tietoisuus ja maailma, joka ei ole aivojen tuotosta ja jolla ei ole mitään tekemistä ihmiskehon tai aivojen toiminnan kanssa.

Hannah. H. Pottier

2024