Kuulin kerran kertomuksen eräästä uskovaisesta miehestä, joka kiipesi talonsa katolle tulvaa pakoon. Vesi nousi nousemistaan, mutta mies istui katollaan rauhallisena ollen varma, että jumala tulisi hänet sieltä pelastamaan. Ihmiset alkoivat pelastautua veden alta omin nokkinensa ja naapurit huutelivat miestä tulemaan heidän omatekoiselle lautalleen. Mies kieltäytyi kohteliaasti ja sanoi, ettei hänelle ole mitään hätää vaan kohta hänet pelastetaan. Vesi jatkoi nousemistaan ja ihmisiä noukittiin vedestä pelastusveneillä. Miestä kehotettiin laskeutumaan alas katolta ja nousemaan veneen kyytiin, mutta mies käski veneen pelastaa muita, sillä hänelle oli pian tulossa apua ylhäältä. Vesi nousi jo katonrajaan asti ja taivaalla pörrännyt helikopteri käski miestä kiipeämään tikkaita pitkin helikopterin kyytiin. Mies vastasi hymyillen, ettei hänellä ole mitään hätää vaan apu on kohta tulossa. Lopulta vesi peitti koko talon ja mies hukkui. Päästyään taivaan portille hän kysyi jumalalta, miksi tämä ei tullutkaan pelastamaan, vaikka oli sanassa niin luvannut. Jumala jyrähti:  ”Lähetin sinulle lautan eikä se kelvannut, lähetin veneen etkä noussut siihenkään ja lopulta lähetin helikopterin, mutta sekään ei riittänyt! Mitä oikein odotit?” 

Tarinan mies ei tunnistanut ihmettä, vaikka sellainen tuotiin hänen eteensä kolme kertaa peräkkäin. Olisimmeko itse sen viisaampia ja osaisimmeko aina erottaa ihmeen, jos sellainen tulisi vastaan ja millaiset tuntomerkit ja kriteerit tapahtuman täytyy täyttää, että se voidaan luokitella ihmeeksi. Tarvitseeko ihmeen olla aina poikkeuksellinen tai huomiota herättävä vai voiko ihme olla myös niin vaatimaton, että sitä ei ihmeeksi tunnista?  

Löysin pari kesää sitten kesäpaikkamme järven rannalta, matalasta vedestä oudon pyöreän pallon, jonka luonto oli todennäköisesti muovannut. Nostin sen vedestä ja asettelin kaiteelle kuivumaan ja myöhemmin laitoin sen talteen pieneen lasten leikkiämpäriin, jonka pohjalle se juuri ja juuri mahtui. Kesän aikana mökillä vieraili useita henkilöitä ja kaikki ihmettelivät, kuka enemmän ja kuka vähemmän, tuota ennen näkemätöntä, outoa kapistusta eikä vastaavaan ollut kukaan koskaan törmännyt eikä yksikään osannut sanoa, mikä tuo esine oli. Joku veikkasi ensin linnunpesää, mutta tuli toisiin aatoksiin itse sen nähtyään. Se oli tasaisen pyöreä ja tuoksui hiukan mereltä, mikä oli outoa, koska oltiin järven rannalla sisämaassa ja se oli ainakin päällisin puolin rakentunut tai rakennettu pelkästään havunneulaisista. Se oli samaan aikaan sekä kiinteä että joustava eikä se kuivanakaan hajonnut, vaikka sitä käsitteli hieman kovempaakin. Suunnittelin kesän lopulla laittavani tuon ihmeellisen neulaspallon lasimaljaan ja kotini kirjahyllylle näkyvälle paikalle, mutta toisin kuitenkin kävi. Eräs mieheni ystävä, luonnontieteilijä ja biologi koulutukseltaan, ei voinut loppukesästä vastustaa kiusausta vaan repi esineen paloiksi tutkiakseen sitä. Hänkään ei ymmärtänyt, mikä esine oli ja halusi katsoa sen rakennetta sisältä, mutta joutui toteamaan, että eihän siellä mitään ollut, vain havunneulasia, eikä lopulta ollut siis enää tätä ihmeellistä esinettäkään. Siinä tuhosi tiede minun ihmeeni, vai oliko se ihme ollenkaan? 

Tiedemies ja teologi F.Bettexin kirjoitti 1900-luvun alussa, että koko olemassaolo evoluutio mukaan lukien on ihme sellaisenaan eivätkä ihmeet ja tiede ole millään tavoin ristiriidassa keskenään. Bettex toteaa, että ihme voi olla asia, johon olemme niin tottuneet, ettemme sitä edes huomaa tai ihme voi olla jotain harvoin tapahtuvaa ja poikkeuksellista. Uuden testamentin ihme, jossa Jeesus ruokki väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla oli ihme, mutta yhtä suuri ihme on, että jumala ruokkii päivittäin miljardeja ihmisiä kivi- ja maa-aineksilla sellaisen ihmeellisen laitoksen avulla, jota me kutsumme kasviksi.  

Kirkon tutkimuskeskuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan 68 prosenttia suomalaisista uskoo, että raamatussa kuvatut ihmeet ovat joko varmasti tai hyvin todennäköisesti totta. Ihmeisiin uskominen ei myöskään edellytä kristinuskoa vaan kaikkiin uskontoihin kuuluu omanlaisensa käsitys ihmeistä. Hindulaisuudesta löytyy runsaasti kuvauksia eri jumalhahmojen suorittamista ihmeteoista ja myös buddhalaisuuteen kuuluu usko ihmeisiin siitäkin huolimatta, että Buddhan sanotaan kieltäneen seuraajiaan näyttämästä ihmevoimiaan tavallisille kuolevaisille. Hieman samanlainen suhtautuminen ihmetekoihin löytyy islamista, jossa erään version mukaan Mohammed kieltäytyi tekemästä ihmeitä, sillä perusteella, että ihmeiden tekeminen kuuluu ainoastaan jumalalle. Profeetta Mohammedin virallisessa elämäkerrassa, joka on yksi islamin perusteoksista, tosin kuvataan, kuinka puut ja eläimet kumarsivat Mohammedille tämän kulkiessa yksin mietiskelyretkillään. Samaisessa elämäkerrassa kerrotaan myös, kuinka Mohammed sai jumalalta luvan käyttää väkivaltaa islamin levittämiseksi, vääräuskoisten lyömiseksi ja näiden omaisuuksien anastamiseksi, mikä ainakin minun korviini kuulostaa jonkinlaiselta negatiiviselta ihmeeltä sekin, niin jumalan oman ”luonnon” vastaiselta toiminnalta se kuulostaa. 

Tutkija Ari Savuoja käsittelee teologian väitöskirjassaan ihmeen määritelmää uskontotieteissä. Savuojan väitöskirjassa mainituista uskontotietelijöistä valtaosa on sitä mieltä, että ihme liittyy aina jumalaan tai tätä vastaavaan yliluonnolliseen toimijaan ja tämän suhteeseen maailmaan ja sen lakeihin. Nyrkkisääntönä ihmeelle monen uskontotieteilijän mukaan on, että ollakseen ihme tapahtuman täytyy rikkoa luonnon lakia. Mikä sitten on tämä luonnon laki, jota ihme rikkoo, onkin kysymys, joka herättää monia ajatuksia. Keskustelua onkin käyty siitä, onko luonnon laki jotenkin erillinen jumalasta tai miksi jumala haluaisi rikkoa jotain itse luomaansa lakia? Jos oletetaan, että jumala on kaiken luodun takana tai jopa edelleen osa siitä, eikö luonnossa tapahtuva poikkeus, joka ihmeeksi lasketaan, ole lopulta kuitenkin jumalan omaa normaalia toimintaa? Jotkut tutkijat ovatkin sitä mieltä, että ihmeen tulee rikkoa ei pelkästään luonnon tavallista toimintaa eli luonnonlakia, vaan ihmeen täytyy myös olla sellainen, joka on fysiikan lakien ulottumattomissa ja täysin selittämätön. Osa lisää tähän vielä, että ihmeen tulee olla fyysisesti mahdoton.  

Luontoon ja sen lakien rikkomiseen liittyvä käsitys ihmeestä johtaa helposti niin sanottuun ihmeen paradoksiin; jotta ihme olisi oikea ihme, sen tulee rikkoa totuutena pidetyn ja vahvaksi uskotun luonnon ja tieteen lain, mutta jos ihme nämä rikkoo, on se osoitus siitä, että lait olivat puutteellisia tai heikkoja eikä ihmeitä siis voi tapahtua. Luonnon ja fysiikan lakien rikkomiseen liittyvä käsitys ihmeistä johtaa herkästi kehäpäätelmiin ja myös siihen ajatukseen, että emme tunne läheskään kaikkia näitä lakeja. Voidaan ajatella, että ihme on jonkinlainen anomalia, vääristymä ja vain poikkeus, joka vahvistaa säännön. Lisäksi niin suhteellisuusteoria kuin kvanttimekaniikan löydöt ovat osoittaneet, että niin sanotut luonnon lait ja fyysinen todellisuus eivät ole aina niin loogisia ja ennustettavissa kuin herkästi kuvittelemme.  

Monet raamatussa kerrotut ihmeet ovat rikkoneet sekä luonnon lakeja että olleet fysikaalisesti täysin tai lähes mahdottomia. Mieleen tulee muun muassa virran jakautuminen kahtia, veden muuttuminen viiniksi, kahden kalan ja viiden leivän riittäminen tuhansille, kuolleiden henkiin herääminen ja monia muita. Suurin osa niin sanottujen tavallisten ihmisten kokemista ihmeistä eivät ole näin näyttäviä ja harvoin niissä hätyytellään tunnettuja tieteen rajoja. Valtaosa koetuista ihmeistä on sellaisia, joita uskontotieteilijät kutsuvat yhteensattumaihmeiksi. Arkikielessä tutumpi termi on johdatus, jota myös kirkko käyttää määritellessään ihmettä. Millaisen tapahtuman voidaan laskea kuuluvan johdatukseksi, onkin mielenkiintoinen kysymys. Suurin osa uskontotieteilijöistä on sitä mieltä, että mikä tahansa myönteinen sattuma ei kuitenkaan ole johdatusta, ellei siihen liity merkittävää psykologista vaikuttavuutta ja onnenkantamoista suurempaa tunnetta syvemmästä merkityksellisyydestä. Osa edellyttää myös, että näiden lisäksi kokemukseen tulee liittyä kokijan saama ymmärrys taustalla toimivasta erityisestä yliluonnollisesta voimasta. Jotkut lisäävät vielä ehdon, jonka mukaan tapahtumalle on täytynyt asettaa etukäteen kyseisen merkityksen mukainen konteksti eli ihminen olisi esimerkiksi rukoillut kyseistä asiaa tapahtuvaksi. Monissa hengellisissä piireissä tällaista kutsutaan rukousvastaukseksi. 

Mikä on siis ihme ja voiko ihme olla olemassa ilman jumalaa? Antiikin Kreikassa ihmeen olemusta pohtinut filosofi Cicero sanoi, että mitään ei tapahdu ilman syytä ja kaikki, mikä voi tapahtua, myös tapahtuu joskus eli mitään ei voi pitää ihmeenä. Monet ihmiset uskovat maailmassa tapahtuvan yliluonnollisia asioita, joita ei voi järjellä ja tieteellä selittää uskomatta kuitenkaan jumalaan. Voiko näitä yliluonnollisia tapahtumia kutsua ihmeeksi ollenkaan vai edellyttääkö ihme-termin käyttö aina sellaista maailmankatsomusta, jossa uskotaan jumalan olemassaoloon? 

Tiedemies ja teologi F.Bettex pohtii vuonna 1909 ilmestyneessä kirjassaan ihmettä seuraavasti: ”Ja mitä ihminen sanoo ihmeeksi, on inhimillisesti puhuen Jumalan korkeampaa ajattelemista ja tekemistä, se on yhtä luonnollista ja yksinkertaista ja samalla kuitenkin yhtä ihmeellistä ja jumalallista kuin ruohon kasvaminen ja auringon paiste. Onko Jumala luonut kaikkeuden? Ihme! Onko tämä kaikkeus luonut itsensä? Vielä suurempi ihme!”