Sokea usko omaan arviointikykyyn johtaa pahimmillaan fanaattisuuteen ja sokea usko johonkin toiseen sumentaa helposti järjen, minkä todistaa ihmiskunnan historian lukuisat eri sodat, uskonsodat ja terrorismi. Pienemmässä mittakaavassa sama näkyy erityisesti erilaisissa lahkoissa ja muissa yhden johtajan tai gurun ympärille rakentuvissa hengellisissä yhteisöissä, joiden johtajilla ja guruilla ei aina ole oppilaittensa ja seuraajiensa paras ensisijaisesti mielessä. Harhaan johtamisesta löytyy useita esimerkkejä, joissa suuri opettaja on lähinnä keskittynyt oman varallisuutensa kasvattamiseen ja oppilaittensa ja muiden seuraajien hyödyntämiseen tässä puuhassa.
Itseään muita viisaampina pitäviä on paljon ja monet heistä voivat vaikuttaa hyvinkin uskottavilta. Jokaisella oppisuunnalla ja hengellisellä yhteisöllä on oma käsityksensä asioiden tilasta ja siitä, miten uskovaisen, vaikkapa kristityn tulisi elää ja millaista on aito ja terve hengellisyys. Joku valtavirrasta poikennut taas vannoo olevansa pätevä enkelihoitaja ja toinen väittää osaavansa tunnustella käsillään muiden auroja ja antaa hengellisiä neuvoja siltä pohjalta. Joku toinen on sitä mieltä, että oma minuus täytyy unohtaa ja kehoa kurittaa, jotta hengellisyys jalostuisi ja niin edelleen. Guruja ja profeettoja on joka lähtöön, joten mistä yksittäinen ihminen voi tietää, kehen voi ja kannattaa luottaa? Millä perusteella lähteä edes arvioimaan sellaisen asian paikkaansa pitävyyttä, johon ei tieteellisiä ja objektiivisia arviointikriteerejä voi käyttää? Kuinka pitkälle pääsee oman älyn ja arviointikyvyn varassa ja riittääkö niin sanottu terve järki?
”Kaikki tiet vievät Roomaan”, sanoivat roomalaiset. Jeesuksen taas kerrotaan raamatussa lausuneen seuraavasti: ” Minun isäni kodissa on monta huonetta”. Mitähän Jeesus mahtoi tällä tarkoittaa? Ehkä sitä, että niin Jumalan valtakunta kuin Jumala itsekin näyttävät erilaiselta riippuen siitä, kuka katsoo, missä ja koska. Täten kullakin kuulijakunnalla olisi siis juuri sille sopivat omat näkijänsä ja profeettansa, jotka kertovat hengellisestä maailmasta niillä sanoilla ja kuvilla, jotka parhaiten sen hetkiseen todellisuuteen ja yleisöön uppoavat. Hindulaisuudesta löytyy tähän yhteyteen sopiva ajatus siitä, että asiat avautuvat ihmisille eri tahdissa riippuen siitä, millä hengellisen kehityksen tasolla he ovat ja mihin henkiseen ulottuvuuteen heillä ikään kuin on pääsy. Tällä tavoin selittyvät hindulaisuudesta löytyvät lukuisat erilaiset ja ristiriitaisetkin kertomukset Jumalista ja tuonpuoleisesta. Joillekin on tarjolla monijumalainen versio värikkäine jumalakuvineen ja seikkailutarinoineen ja toisille hieman pidemmällä hengellisessä elämässään oleville löytyy yksijumalainen versio, jossa kuvia ei enää ole ja Jumalakin on pelkkä OM.
Siitäkin huolimatta, että samaan pisteeseen voi kulkea monia eri reittejä, kannattaa kulkiessa pysyä valppaana ja muistaa, että sellainen hengellisyys, joka väittää ratkaisevansa kaikki ihmiselämään liittyvät ongelmat, on jo lähtökohtaisesti väärä. Ihmiselämän ongelmat kuuluvat ihmisen psykologiseen, psykososiaaliseen ja biologiseen puoleen ja vaikka usko ja hengellisyys tai henkisyys voivat auttaa kestämään niitä ja ymmärtämään ne syvemmin eivät ne ongelmia kuitenkaan voi poistaa. Mikään ihmisen rakentama ei ole ikuinen tai virheetön ja mikään ihmisen keksimä ei ole erehtymätön ja täydellinen vaan lähtökohtaisesti aina enemmän tai vähemmän väärä tai ainakin puutteellinen.
Omaehtoinen ja kriittinen ajattelu, pohdiskelu ja epäilyt ovat sallittuja ja hyvä pohja ymmärryksen kasvulle ja henkilökohtaisen suhteen luomiselle Jumalaan. Valmiisiin, ahtaisiin rakenteisiin ja toisten ajatteluun turvaaminen on helppoa, liian helppoa ja syvällinen ymmärrys ja suhde Jumalaan jää saavuttamatta. Ehdottoman totuuden ja selkeiden ohjeiden ja sääntöjen kaipuu vie helposti huomion pois tärkeimmästä sen ympärillä oleviin rakenteisiin ja järjestelmiin, joiden ylläpitämisestä ja kasvattamisesta tulee itsetarkoitus ja rituaalit ja sääntöjen noudattaminen alkavat huomaamatta toimittamaan uskon virkaa.
Hannah.H.Pottier, 2025
