IHMEELLISIÄ PARANTUMISIA

Puolisoni isä sairastui monta vuotta sitten syöpään ja hoidoista huolimatta lääkärit antoivat hänelle korkeintaan pari vuotta elinaikaa. Tätä eivät lääkärit hänelle itselleen kertoneet vaan tiedon sai hänen puolisonsa. Nykypäivänä tällainen ei olisi enää mahdollista ja niin lääketieteessä kuin psykologiassakin on vallalla käsitys, että ihmisen on hyvä tietää tosiasiat ja oman sairautensa ennuste, vaikka se olisikin […]

IHMEELLISIÄ PARANTUMISIA Read More »

PIMEÄ YÖ

Pimeä Yö on kristilliseen mystiikkaan kuuluva käsite, joka tuli tunnetuksi jo 1500-luvulla Ristin Johanneksen kirjoittaman kirjan kautta. Ristin Johannes, syntymänimeltään Juan de Yepes, oli vuonna 1542 syntynyt espanjalainen teologi ja runoilija ja pääteoksenaan pidetyssä Pimeässä yössä hän kuvaa hengellisen kasvun prosessia ja sitä, mitä käytännössä tapahtuu ihmiselle, joka haluaa päästä lähelle Jumalaa ja lopulta lähes

PIMEÄ YÖ Read More »

PARAPSYKOLOGIA TIETEENÄ

Parapsykologinen tutkimus alkoi vuonna 1930, kun amerikkalaisen Duken yliopiston psykologian apulaisprofessori Joseph Rhine kehitti kokeen, jonka avulla voisi tutkia selvänäköisyyttä tieteellisesti. Hän jakoi oppilailleen suljettuja kirjekuoria ja kertoi, että kussakin kuoressa oli yksi kortti, jossa oli jokin numero nollan ja yhdeksän välillä. Hän pyysi jokaista opiskelijaa arvaamaan kortissaan olevan numeron avaamatta kuorta ja kirjoittamaan numeron

PARAPSYKOLOGIA TIETEENÄ Read More »

TIETOISUUDEN HAASTE

TIETOISUUDEN HAASTE Yksi aivotutkimuksen perusväittämistä on, että ihminen ei voi kokea mitään, mikä ei olisi aivojen kemiallisen ja sähköisen toiminnan tuottamaa. Jopa niin abstrakti ja vaikeasti määriteltävä asia kuin tietoisuus on tämän logiikan mukaan vain suoraa seurausta siitä, että ihmisen aivot ovat riittävän pitkälle kehittyneet. Perusoletuksena taustalla on ajatus, että kun aivojen kapasiteetti ja niiden

TIETOISUUDEN HAASTE Read More »

TUKKEUTUNEET ENERGIAVIRRAT

TUKKEUTUNEET ENERGIAVIRRAT Frans Anton Mesmer oli 1700-luvun puolivälissä laajasti huomiota herättänyt Wieniläinen lääkäri, jonka tohtorin väitöskirja oli käsitellyt planeettojen vaikutuksia. Mesmer esitti väitöskirjassaan teoriansa, jonka mukaan kaikkien taivaankappaleiden ja kaiken elävän organismin välillä on vuorovaikutusta, joka välittyy jonkinlaisen hyvin hienojakoisen ja harvan aineen avulla. Mesmerin esittämä teoria herätti sekä mielenkiintoa että epäilyjä ja todistaakseen väitteensä, Mesmer

TUKKEUTUNEET ENERGIAVIRRAT Read More »

MIKÄ ON IHME 

MIKÄ ON IHME Kuulin kerran kertomuksen eräästä uskovaisesta miehestä, joka kiipesi talonsa katolle tulvaa pakoon. Vesi nousi nousemistaan, mutta mies istui katollaan rauhallisena ollen varma, että Jumala tulisi hänet sieltä pelastamaan. Ihmiset alkoivat pelastautua veden alta omin nokkinensa ja naapurit huutelivat miestä tulemaan heidän omatekoiselle lautalleen. Mies kieltäytyi kohteliaasti ja sanoi, ettei hänelle ole mitään

MIKÄ ON IHME  Read More »

IHMEKYTKIN AIVOISSA

IHMEKYTKIN AIVOISSA Heitimme jokin vuosi sitten perheen kesken kesämökillä tikkaa ja päätimme huvittaa itseämme tekemällä pelistä hieman haastavamman heittämällä silmät kiinni. Heitän tikkaa ehkä noin kerran viidessä vuodessa, joten en ole erityisen taitava heittäjä, mutta tällä kertaa kävikin toisin. Sekä itseni että kaikkien muiden läsnäolijoiden suureksi hämmästykseksi heitin silmät kiinni paremmin kuin silmät auki. Heitimme

IHMEKYTKIN AIVOISSA Read More »

MYSTINEN JÄRJESTYS UNIVERSUMISSA

MYSTINEN JÄRJESTYS UNIVERSUMISSA Fyysikko nimeltään Tyndall kuuluu sanoneen, että jos jumala on olemassa, on selvää, että tämä kykenee ihmeisiin. Toinen vielä tunnetumpi fyysikko nimeltään Einstein kertoi erässä haastattelussa, ettei usko persoonalliseen Jumalaan, mutta uskoo johonkin määrittelemättömään, kompleksiseen ja mystiseen järjestykseen universumissa, mikä herättää hänessä pelonsekaista kunnioitusta. Entä mihin minä uskon?  En myöskään Einsteinin tavoin usko ihmisen kaltaiseen, persoonalliseen

MYSTINEN JÄRJESTYS UNIVERSUMISSA Read More »

VANHA PARRAKAS JUMALA

VANHA PARRAKAS JUMALA Viimeisimpien tilastojen mukaan kirkkoon kuuluu 67 % väestöstä. Vielä 20 vuotta sitten luku oli 85. Jumalanpalveluksissa käy harva kirkkoon kuuluvista, vain noin 2-3 % .  Kun ihmisiltä kysyy, uskovatko he Jumalaan, hyvin yleinen vastaus on, että uskotaan johonkin ihmistä suurempaan, mutta sellaiseen vanhaan, parrakkaaseen kristinuskon Jumalaan, joka istuu pilven reunalla ei kuitenkaan

VANHA PARRAKAS JUMALA Read More »

KOKEMUKSIA IHMEISTÄ

KOKEMUKSIA IHMEISTÄ ENKELIT PELASTIVAT Minulle on sattunut kaksi ihmeellistä pelastumista varmalta kuolemalta tai ainakin vakavalta loukkaantumiselta ja molempiin tapauksiin on liittynyt jostain syystä linja-auto. Ensimmäinen pelastuminen tapahtui ollessani kaksivuotias ja itse en siitä mitään tietenkään muista, mutta sekä äitini että mummini olivat siinä silminnäkijöinä ja ovat tapahtuman minulle kertoneet. Näin siinä kävi: olin mummin kanssa

KOKEMUKSIA IHMEISTÄ Read More »