Parapsykologinen tutkimus alkoi vuonna 1930, kun amerikkalaisen Duken yliopiston psykologian apulaisprofessori Joseph Rhine kehitti kokeen, jonka avulla voisi tutkia selvänäköisyyttä tieteellisesti. Hän jakoi oppilailleen suljettuja kirjekuoria ja kertoi, että kussakin kuoressa oli yksi kortti, jossa oli jokin numero nollan ja yhdeksän välillä. Hän pyysi jokaista opiskelijaa arvaamaan kortissaan olevan numeron avaamatta kuorta ja kirjoittamaan numeron kuoren päälle. Koe toistettiin samojen koehenkilöiden kohdalla yhteensä viitenä peräkkäisenä päivänä, mutta tulokset olivat pienoinen pettymys. Arvausten osuminen oikeaan ylitti vain hieman sattumatodennäköisyyden ja tulokset mahtuivat siten niin sanotun virhemarginaalin sisään. Ainoastaan yksi opiskelija nimeltään Adam Linzmayer poikkesi selvästi joukosta, sillä hän oli merkinnyt oikean numeron kahteen kuoreen viidestä, mikä ylitti selvästi muiden tekemät arvaukset.
Tästä seurasi, että Lintzmayeria testattiin useita kertoja erikseen ja hänen osumalukunsa olivat jatkuvasti hieman keskiarvoa korkeampia. Kokeiden jatkuessa joukosta löytyi vielä mielenkiintoisempi tapaus nimeltä Hubert Pearce, joka saavutti välillä poikkeuksellisen korkeita tuloksia ja välillä taas tavanomaista huonompia. Samaisella Pearcella todettiin jatkokokeissa olevan myös muita selvänäkijän kykyjä ja tutkijat olivat innoissaan. Huomiota laajasti herättänyt menestys ei kuitenkaan jatkunut pitkään vaan jonkin ajan kuluttua Pearce näytti menettäneen kaikki kykynsä ja kokeet lopetettiin. Vuosia myöhemmin, Pearcen jo toimiessa metodistikirkon pappina, kokeet toistettiin, mutta tuloksetta. Pearcen ihmeelliset kyvyt olivat selittämättömästi kadonneet, mutta parapsykologisen tutkimuksen voidaan sanoa alkaneen tästä koesarjasta.
Duken yliopisto jatkoi vielä pitkään panostamista parapsykologiseen tutkimukseen, jonka aikana kehitettiin monia edelleenkin käytössä olleita tutkimusvälineitä, kuten niin sanotut ESP-kortit, joissa on geometrisiä kuviota selvänäköisyyden tutkimista varten. Tutkimusta alettiin tehdä muissakin maissa käyttäen samoja kortteja ja samoja koeasetelmia. Joissakin tutkimussarjoissa saatiin tuloksia, joiden mukaan väestössä keskimäärin on selvänäköisyyttä ja toisissa tutkimuksissa tulokset taas puhuivat tätä vastaan. Näitä ESP-kortteja on myös viety mukaan eräälle avaruuslennolle, jonka aikana yksi astronauteista osallistui erään maassa olevan tutkijan kanssa ajatustensiirtoa koskevaan kokeeseen, jonka tulokset olivat kuitenkin pettymys.
Parapsykologista tutkimusta tehdään edelleen ja se on näihin päiviin asti pyrkinyt saamaan virallisen tieteen statuksen, mutta heikolla menestyksellä. Parapsykologia pyrkii selittämään yliluonnollisen tieteellisesti ottamatta lopullista kantaa siihen, mikä voima tai ilmiö näiden selittämättömien tapahtumien taustalla on. Tosiasiassa parapsykologia yrittää edelleen todistaa, että ihmeellisiä, yliluonnollisia, sattuman ylittäviä asioita ylipäätään tapahtuu, mutta ei ole onnistunut siinäkään vielä vakuuttamaan ainakaan tiedemaailmaa. Parapsykologisen tutkimuksen perusongelmana on näiden ilmiöiden sattumanvaraisuus ja hallitsemattomuus.
Tutkimuksissa saadut joskus poikkeuksellisetkin tulokset eivät näytä olevan toistettavissa tai koehenkilön hallittavissa. Lisäksi ne voivat äkkiä lakata jopa lahjakkaankin meedion kohdalla. Jotkut parapsykologian tutkijat ovatkin sitä mieltä, että parapsykologiset ilmiöt ja kyvyt eivät liity ainoastaan kyseiseen henkilöön vaan näyttää siltä, kuin ne johtuisivat joistakin erityistilanteista ja niin sanotuista kenttäoloista, joita ei vielä pystytä täysin käsittämään. Emotionaalisen ilmapiirin oletetaan vaikuttavan asiaan ja tässä suhteessa ovatkin parapsykologiset ilmiöt verrattavissa luovan työn suorituksiin. Eihän taitelijakaan pysty milloin tahansa saamaan aikaan omaperäisiä teoksia ja siitä huolimatta on hänen luova lahjakkuutensa psykologisesti todettavissa oleva realiteetti.
Hannah.H.Pottier,2025