Olen saanut viimeisten noin kymmenen vuoden aikana kokea monia ihmeellisiä asioita, jotka ovat koetelleet järkeni rajoja ja pakottaneet minut asettamaan kyseenalaiseksi kaiken sen, mihin olen ennen uskonut tai mitä olen totuudeksi luullut.
Nämä ihmeelliset kokemukset ovat sysänneet minut etsimään sekä selityksiä kokemalleni että totuutta kaikkien selitysten takana. Maalliset huolet ja asiat ovat menettäneet mielenkiintonsa, kun näkymätön todellisuus ympärillämme onkin alkanut tuntua todellista todemmalta. Vaan mikä on se näkymätön todellisuus ja miten sitä lähtisi kuvaamaan?
Mieleen tulee vanha hindulainen kertomus norsusta, josta sen vierellä olevat ihmiset näkevät kukin vain osan ja luulevat näkevänsä kaiken. Juuri sellaisia me ihmiset olemme. Keksimme ja kehitämme omia teorioitamme ja selitysmallejamme sen pienen näkemämme siivun perusteella ja tarjoamme selityksiämme muille aivan kuin ne olisivat lopullinen ja täydellinen kuvaus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Yksi näkee kärsän ja kuvittelee todellisuuden olevan sen näköinen. Toinen näkee hännän ja on varma siitä, että totuus on juuri sellainen ja kolmas näkee takajalan ja niin edelleen.
Omiin ihmeellisiin kokemuksiini perustuen voin vain todeta, että mikään ihmisen antamista selityksistä tai kuvauksista ei kata parhaimmillaankin kuin pienen murto-osan kaikesta siitä käsittämättömän suuresta ja voimakkaasta, mikä kaiken taustalla on. Me emme voi koskaan täysin kokea näkymättömän todellisuuden perimmäistä olemusta, koska se musertaisi meidät alleen. Meidän mielemme ei ole sellaiseen valmis. Joskus kuitenkin käy niin, että saamme kokea siitä häivähdyksen ja ympärillemme muodostuu ihmeen kokoinen aukko, kuin mentaalinen madonreikä.
Olen matkani varrella saanut nähdä, kuinka näitä aukkoja on ilmestynyt omaan elämääni ilman, että olisin niitä pyytänyt tai etsimällä etsinyt. Olen kaikesta kokemastani suunnattoman kiitollinen siitäkin huolimatta, että jotkut kokemuksistani ovat olleet niin voimakkaita, että niistä toipuminen on vienyt pitkään.